Tuonelaisten maailma

Esittelen näillä sivulla tuonelaisten maailman keskeisiä henkilöitä, paikkoja ja mytologiaa hieman syvemmin ja kerron maailman taustoista suhteessa oikeaan kansanperinteeseen. Huomautettakoon, että kaikki kirjani henkilöt ovat minun keksimiäni, eikä heillä ole esikuvia sen enempää todellisuudessa kuin kansanperinteessäkään ja mahdolliset yhteydet ovat pelkkää sattumaa - ellei toisin erikseen mainita. Nämä sivut on tehty ennen kaikkea huviksi ja opiksi kirjat jo lukeneille.

Huom! Juonipaljastuksia! Lue omalla vastuulla!

Tuonelaisten maailma on fantasiamaailma, joka on syntynyt kokonaan vähemmistöjen näkökulmasta, maailman mytologiaa myöten. Kaikki tuonelaisten maailmaan sijoittuvat kirjani ovat itsenäisiä, mutta ne linkittyvät toisiinsa. Temaattisesti ne ovat tarinoita äärimmäisyyksistä; äärimmäisistä tunteista, äärimmäisistä tilanteista ja äärimmäisistä ihmisistä, jotka ovat valmiita äärimmäisiin tekoihin.

Kauhuelementtejä tuonelaisten maailmassa piisaa. Estetiikka on häpeilemättömän goottilaista kehokauhulla ja splatterpunkilla höystettynä. Puolisoni luonnehti sitä suunnilleen näin: "Jos nuori Tim Burton olisi mennyt Lapin erämaahan ja vetänyt siellä helvetisti sieniä, lopputulos olisi voinut olla jotain tämänkaltaista." Lisäisin tähän vielä, että hänen olisi pitänyt vielä homoilla Samuli Paulaharjun ja Ambrose Biercen kanssa.

Vähemmistöjen maailma

Tuonelaisten maailmassa ei ole eikä koskaan tule olemaan ensisijaisesti kyse enemmistöstä, joka sortaa vähemmistöjä, vaikka miljöö onkin historiallinen. Hahmoilla on harvoin helppoa itsensä tai toistensa kanssa ja maailma heidän ympärillään on kiistatta monin tavoin epäoikeudenmukainen. Silti enemmistöä nähdään tarinoissa hyvin vähän. Kaikki päähenkilöt ja keskeiset sivuhenkilöt kuuluvat useampaan vähemmistöön. Tämä on tyypillinen piirre rosoisessa vähemmistöpunkissa, jopa sitä kaikkein eniten määrittävä piirre. Kunnianhimoinen ajatukseni on ollut luoda kokonainen fantasiamaailma rosoisen vähemmistöpunkin ehdoilla. Rosoisesta vähemmistöpunkista ja sen periaatteista kirjoitan lisää täällä.

Rosoisen vähemmistöpunkin periaatteet näkyvät tuonelaisten maailmassa kaikkialla. Koko tarinamaailma nähdään vain muutamien, eri tavoin yhteiskunnan ulkopuolisten hahmojen ja vähemmistöjen silmin, koska koko maailma on syntynyt heidän ehdoillaan ja lähtökohdistaan. Pääosassa on eri vähemmistöjen lisäksi nuoria, juurettomia, orpoja, syrjäytyneitä, köyhiä, kodittomia, rikollisia, psykopaatteja, päihde- ja/tai mielenterveysongelmaisia, neuroepätyypillisiä, muuten vain päähän potkittuja ja vakavasti traumatisoituneita ja rikkinäisiä yhteiskunnan varjossa eläviä hahmoja, jotka tavalla tai toisella eivät sovi kapeisiin käsityksiin normeista ja joilla ei sen vuoksi ole lupaa olla olemassa. Henkilöiden laajemmat esittelyt voi lukea täältä. 

Siitä, miten keskiluokkainen enemmistö kokee maailman, ei kerrota mitään. Tai ainakaan minä en tule siitä kertomaan. Tilannetta kuvaa hyvin se, kun siskoni kysyi minulta kerran, mitä tämän maailman ns. tavalliset tallaajat tyypillisesti ajattelevat esimerkiksi aquiloihin kohdistuvista brutaaleista laeista tai tuonelaisista ja heidän olemassaolostaan. Vastasin, että en tiedä, enkä välitä. Missään kirjoissani on hyvin harvoin esimerkiksi ainuttakaan nimeltä mainittua valkoista cisheteroa. Itse asiassa cissukupuoliset heterot lähinnä loistavat poissaolollaan.

Minulle on aina ollut luontevaa kirjoittaa marginaalissa elävistä ihmisistä, jotka ovat tavalla tai toisella ulkopuolisia ja hyljeksittyjä. Itse asiassa tämä on minulle huomattavasti luontevampaa kuin kirjoittaa tavallisista keskiluokkaisista heteroista - kyllä sekin varmaan onnistuisi, mutta sellaisia hahmoja kirjoittaessani minun täytyisi väistämättä aina hieman yrittää, ikään kuin kääntää aivoni toiselle kanavalle.

Näkymättömät enemmistöt

Silloin kun enemmistöistä ei kerrota mitään, se tarkoittaa hyvin toisenlaisia konflikteja ja tarinamaailmaa. Se voi tarkoittaa myös sitä, että enemmistö ei välttämättä ole syrjivä. Jos enemmistö onkin syrjivä, sillä on tarinan kannalta merkitystä vain silloin, jos se vaikuttaa suoraan vähemmistöjen elämään. Tuonelaisten maailmassa yleensä enemmistöt tarkoittavat ainakin omasta mielestään hyvää, jos heitä ylipäätään nähdään. Toki se, että enemmistöt tarkoittavat omasta mielestään hyvää ei tarkoita vähemmistöjen kannalta juuri koskaan mitään hyvää. 

Tuonelaisten maailmassa enemmistöt eivät tyypillisesti joko ymmärrä ja/tai halua ymmärtää maailmaa, jossa vähemmistöt elävät ja juuri tähän pohjaavat ne vähät konfliktit, joita enemmistöjen kanssa joskus tulee. Tuonelaisten maailmassa enemmistö mieluummin sulkee silmänsä kuin edes yrittää ymmärtää vähemmistöjä. Enemmistö näyttäytyy parhaimmillaan tietämättömänä, mutta halukkaana oppimaan virheistään, pahimmillaan piittaamattomana ja omien ideologioidensa sokeuttamina tai ihan vain kasvottomina byrokraatteina, jotka toteuttavat kyseenalaistamatta valtiovallan julmaa politiikkaa koska käskettiin ja se on heidän työtään. 

Sarjakuvani Pyövelitär on ainoa tuonelaisten maailmaan sijoittuva teokseni, joka antaa jotakin viitteitä enemmistön näkökulmasta, mutta myös sen päähenkilönä on nainen, joka ei sovi naisille määrättyihin rooleihin ja sukupuolioletuksiin ja joka on epätavallisen ammattinsa vuoksi yhteiskunnan marginaaliin sysätty. Hänellä ei myöskään ole ihan normaalia empatiakykyä. Pyövelitär valottaa ennen kaikkea myös kasvottoman byrokraatin näkökulmaa - niinkin konkreettisesti, että kellään hahmolla ei ole kasvoja tai minkäänlaisia persoonallisia piirteitä lainkaan.

Melalossa toki käsitellään myös aquiloihin kohdistuvaa brutaalia syrjintää, mutta yksittäisillä enemmistön edustajilla ei ole tässäkään aktiivista roolia vaan kyse on enemmän kasvottomista rakenteista, jotka pyörivät kaiken taustalla. Näitä kasvottomia rakenteita avataan lisää Pyövelittäressä. Pyövelittären voikin ymmärtää Melalon sisarteoksena, ne keskustelevat keskenään ja viittaavat toinen toisiinsa, vaikka kumpikin on myös itsenäisiä teoksiaan. 

Kaikissa kirjoissani tärkeimmät, perimmäiset konfliktit tapahtuvat vähemmistöjen välillä. Vähemmistötkään eivät suinkaan aina tule harmonisesti toimeen yhden sateenkaarilipun alla. Päinvastoin. Kaksisukupuoliset ja loveen lankeavat tuonelaiset eivät mitenkään saumattomasti ymmärrä toisiaan, seksuaalivähemmistöön kuuluvat aquilot ihmettelevät tosisaan, kuka naisparia elättää, kun heillä ei ole miestä ja mielestään hyvää tarkoittavat henkilöt, joille "sukupuolella ei ole väliä" ovat keskimäärin yhtä pihalla tuonelaisten perustarpeista kuin kaikki muutkin. Erilaiset harmaasävyt siis tehdään hyvinkin näkyviksi ja konfliktien taustat ovat paljon monimutkaisempia kuin se kuka kuuluu mihinkin vähemmistöön.

Kun ei ole kristinuskoa

Tuonelaisten maailmassa ei ole koskaan ollutkaan kristinuskoa, joten myös kaikenlainen kristillinen dualismi on täysin vierasta sen maailmankuvalle. Pohjolan tuonelaisten kielessä ei ole olemassakaan esimerkiksi sellaista käsitettä kuin armo. Toisaalta kukaan ei myöskään usko myöskään mihinkään absoluuttiseen hyvään tai pahaan. Tuonelaisten maailmassa mikään ei ole niin yksinkertaista, että on vain hyvä ja paha. Tuonelaisille keskeisiä uhkia ovat olennot, jotka eivät ole sen kummempia kuin petoeläimet; ne haluavat vain tyydyttää perustarpeensa eli syödä eivätkä piittaa siitä, vaikka saalis olisi ihminen. Miksi piittaisivatkaan?

Mytologisista olennoista voi lukea lisää täältä. Suurin osa maailman jumalista ja muista mytologisista olennoista ei piittaa ihmisistä - hyvässä ja pahassa. Eivätkä ihmiset heistä. Joidenkin olentojen kanssa on pakko kommunikoida ja ne voivat olla vaarallisia ja pelottavia, mutta niitä ei motivoi mikään metafyysinen pahuus sen itsensä vuoksi vaan ihan vain se, että ihminen on niille ihan yhtä merkityksetön kuin muurahainen meille. Ne eivät yksinkertaisesti välitä. Ero kristilliseen maailmankuvaan piilee siinä, että hahmot ymmärtävät tämän, eikä se ole heille minkäänlainen eksistentiaalinen kriisi vaan päivänselvä, normaali ja jopa varsin arkinen asia. 

Heidän maailmankuvassaan ei ole myöskään mitenkään itsestäänselvää, että ihminen olisi aina ja välttämättä jotenkin eläimiä tai muita olentoja ylempänä. Hahmot rukoilevat jumaliaan todeten, että jos et meinaa mitään tehdä, pysy ainakin poissa tieltäni. Tuonelaisten maailmassa hahmot ylipäätään näkevät paikkansa maailmassa tavalla, joka on hyvin toisenlainen kuin moderneilla ihmisillä.

Omien murteiden kehittelystä

Koska tuonelaisten maailma ei ole moderni, eivät ole myöskään sen ihmiset. En pyri suoranaisesti realismiin, mutta silti olen pyrkinyt luomaan ajankuvaa tavalla, joka sopii tällaiseen maailmaan. Hahmot eivät yleisesti ottaen käyttäydy kuten modernit ihmiset hassuissa vaatteissa vaan kuten ihmiset, jotka elävät monin tavoin karummassa ja toisenlaisessa maailmassa. Hahmot elävät myös tarinan sisällä keskenään hyvin erilaisissa maailmoissa, jotka toisinaan kohtaavat, eikä lopputulos ole aina harmoninen.

Hahmot puhuvat toisinaan hyvinkin arkaaista, murteellista kieltä, joka on saanut vaikutteita mm. vanhasta suomen kirjakielestä ja eri alueiden murteista. He käyttävät monia sellaisia sanoja, joita ei ole käytetty enää 1900-luvun jälkeen, mutta myös uudempia murresanoja. Koukosielujen lopussa on laaja sanasto, joka valottaa taustaa sille, miten puhetavat ovat rakentuneet. 

Hahmot myös puhuvat pitkiä monologeja jos tarpeen ilman, että kukaan keskeyttää, kiroilevat värikkäästi omien jumaliensa tai tappavien tautien nimeen, teitittelevät luontevasti vanhempia ihmisiä, kauhistelevat polvipituisia hameita riettaan lyhyinä (myös siinä tapauksessa, että elättävät itseään seksityöllä), vannovat jo ensi tapaamisella suojelevansa toista ihmistä hengellään, pitävät nuorienkin ihmisten äkillistä kuolemaa kohtalaisen normaalina, arkisena asiana ja niin edelleen. Heillä on toisinaan myös nykynäkökulmasta nihkeitäkin asenteita, jotka kumpuavat yleensä ihan silkasta tietämättömyydestä tai outoja kuvitelmia siitä, miten asiat toimivat. Toisin sanoen hahmot käyttäytyvät nykyihmisestä toisinaan hyvinkin oudolla ja vieraannuttavalla tavalla eikä tätä erityisesti selitellä mitenkään. Eri kielistä voi lukea lisää täältä. 

Sananen ruuista

Suurin osa romaanissa mainituista ruuista pohjaavat todellisiin resepteihin, jotka ovat peräisin Jaakko Kolmosen perinneruokakirjasta. Olen ominut näitä ympäri Suomea kerättyjä reseptejä, koska ne ovat sopineet tähän maailmaan ja sirotellut niitä sinne, minne ne ovat tuntuneet parhaiten sopivan. 

Itse en ole saanut koskaan tilaisuutta maistaa tässä mainittuja perinneruokia, joten en tiedä miltä esimerkiksi pääpälli todella maistuu, mutta saattaisin Tieran tapaan säikähtää piirakkaa leikatessani, jos en osaisi odottaa kalanpäitä. En siis tiedä maistuuko aivokakko todella paskalta, jossa on joku sivumaku, kuten Tieran kertojaääni asian hivenen epäkorrektisti ilmaisee, mutta tämä ilmaisu on kulkenut suvussa ja ansaitsi siksi päästä kansien väliin.

Tuonelaisten maailmassa on useita paikkoja, joissa kaikissa ei ole vielä vierailtu. Tarkempi esittely keskeisistä paikoista löytyy täältä. 

Kiinnostaako taustatyöprosessini? Tutustu verkkolähteisiini ja kirjablogiin, jossa arvostelen kaikenlaisia kirjoja, myös erityisen inspiroivia lähdekirjoja.