Tietoa aquiloista

Aquilot ovat kuvitteellinen etnis-kulttuurinen vähemmistö, joka on ottanut vaikutteita romanikulttuurista. Aquilo viittaa latinankieliseen sanaan aquilus, joka merkitsee tummaa. Se on myös roomalaisessa mytologiassa tuulenjumalan nimi. Aquiloilla ei ole suoranaisesti omaa maata kuten ei romaneillakaan.

Vaikka aquiloilla on yhtäläisyyksiä romaneihin, korostan, että kyse on tuonelaisten maailman omasta etnis-kulttuurisesta vähemmistöstä, jonka tavoilla, asenteilla tai uskomuksilla ei ole mitään tekemistä todellisten romanien kanssa. En väitä tietäväni romanikulttuurista tarpeeksi, että voisin kirjoittaa aiheesta realistisesti enkä edes pyri siihen. Perehdyin tästä huolimatta varsin paljon romanien kansanperinteeseen, satuihin ja myytteihin, joita käytin inspiraation lähteenä. Opiskelin myös romanikieliä ja aquilot käyttävät toisinaan romanikielisiä ilmauksia. Pyrin avaamaan yhteyksiä mahdollisimman paljon tässä osiossa samoin kuin sitä, mitä olen tehnyt toisin. 

Lähteitä minulla on ollut taustatöissäni paljon. Niin paljon, että olisi mahdotonta mainita niitä kaikkia. Mainittakoon kuitenkin SKS:n arkisto keskeisimpänä lähteenä kaikessa mytologian tutkimuksessa.  Romanikulttuurin tutkimuksessa painotin lukemani lähdekirjallisuuden romanien itse kirjoittamiin kirjoihin ja/tai kirjoihin, joissa haastateltiin mm. romaneja, joilla oli kokemusta kiertolaiselämästä. Luonnollisesti dokumentit, artikkelit, tutkimukset ja tietokirjat auttoivat paljon. Lähteitä löytää kyllä, kun vain haluaa.

Romanikulttuuri on toiminut aquilokulttuurin luomisen pohjana ja inspiraationa monin tavoin, mutta monet tärkeät yksityiskohdat eroavat merkittävästi. Aquilokulttuuri lähti oikeastaan syntymään, kun kysyin itseltäni, mihin romanien kaltainen, äärimmäisen syrjitty vähemmistö olisi historiansa aikana turvannut, jos heillä ei olisi ollut kristinuskoa tai käsitystä yhdestä jumalasta ja mitä kristinuskon puuttuminen olisi tarkoittanut esimerkiksi suhteessa sateenkaarevuuteen?

Päädyin alun perin ottamaan vaikutteita romanikulttuurista, koska suomalais-skandinaavisessa historiallisessa fantasiamaailmassa romanien kaltainen vähemmistö on uskottavin. Suomella on todellisuudessakin pitkä historia romanien kanssa. Romaneja on asunut Suomen alueella jo ennen kuin Suomen valtiota oli olemassakaan. Pitkä historia romanien kanssa muistuttaa siitä, että Suomi on aina ollut omanlaisensa kulttuurien sulatusuuni. Tätä näkökulmaa on käsitelty historiallisessa fiktiossa aivan liian vähän, vaikka mahdollisuuksia olisi.

Toinen syy oli se, että perehtyessäni romanien kansanperinteeseen, mytologiaan ja satuihin ne yksinkertaisesti koskettivat minua tavalla, jota en ole tottunut tutkijana tuntemaan. Olen tutkinut lukuisia mytologioita ja kansanperinnettä, mutta romanien perinne oli täysin omanlaistaan. En ole koskaan törmännyt vastaavaan. Romanien ikivanhoissa tarinoissa oli suorastaan päällekäyvänä ja toistuvana teemana, eräänlaisena suurena eksistentiaalisena kriisinä jatkuva ajatus siitä, etteivät he oikeastaan saisi edes olla olemassa. Myyteissä korostui juurettomuuden, osattomuuden ja ulkopuolisuuden teemat. Romanien oma myyttinen syntytarina kertoo ihan kirjaimellisesti siitä, että heillä ei ole paikkaa missään. Jotain tästä halusin tuoda myös aquilojen kulttuuriin. 

Aquilot ovat perinteisesti eläneet kiertävää elämää, mutta Teräsjään aikoihin he ovat asettuneet jo melko pysyvästi Kalevanmaalle. Jotkut heistä tosin asuvat edelleen vankkureissa, joiden pyörät on hajotettu. 

Melalo kuvaa tämän murrosvaiheen vaikutuksia aquilojen keskuudessa: perinteinen elämäntyyli on käytännössä kuollut, eikä mitään ole toistaiseksi tullut tilalle ja etenkin nuoret aquilot kokevat vahvaa juurettomuutta ja paitsi kyvyttömyyttä myös haluttomuutta olla osa yhteiskuntaa. Tälle on ymmärrettävät syyt, sillä aquilotausta käytännössä sysää heidät yhteiskunnan ulkopuolelle ja yhteiskunta tarjoaa ratkaisuksi vain pakkokeinoja – kauniisti muotoiltu "sopeuttaminen" ja "kuntouttaminen" merkitsevät todellisuudessa omasta kulttuurista ja juurista luopumista ja yhteiskunta heidän ympärillään tekee aquiloille joka käänteessä selväksi, että heidän koko olemassaolonsa on ongelma. Tässä voi nähdä yhteyksiä myös todellisten romanien kohtaamaan, vuosisatoja jatkuneeseen sortoon ja siitä seuraavaan syrjäytymiseen, jotka molemmat ovat laajasti tunnustettuja ongelmia.

Aquilot ovat romanien tapaan tyypillisesti sukukeskeisiä. Sukukeskeisyys on hyvin luontevaa sorretulle vähemmistölle, jolle yhteiskunta ei pysty tarjoamaan turvaverkkoa ja johonkin on turvattava. Aquilojen monet uskomukset pohjaavat osittain romanimytologiaan. Aquiloilla on myös monia puhtauteen liittyviä normeja, joilla on yhtäläisyyksiä romanikulttuuriin. Ne eivät kuitenkaan ole mitenkään yksi yhteen samanlaisia. Monilla romanien puhtausnormeilla on oma käytännöllinen pohjansa, joka palautuu nimenomaan kiertelevään elämäntapaan ja olosuhteisiin, joissa hygieniasta huolehtiminen oli paitsi haasteellista, myös äärettömän tärkeää sairastumisriskin välttämiseksi. Jokainen, joka on joskus ollut pidemmän ajan tienpäällä tai asunut teltassa pidempään kuin pari päivää, tietää mistä puhun.

Aquilojen yhteiskunnallinen asema on yleisesti ottaen huono. Kalevanmaan lakien mukaan heidät katsotaan irtolaisiksi, ja irtolaislaki mahdollistaa irtolaismiesten hirttämisen ilman oikeudenkäyntiä. Laki koskee periaatteessa kaikkia, mutta kohdistuu ennen kaikkea aquiloihin. Tällä on pohjansa todellisessa historiassa. Suomessa oli 1700-luvun puolivälin asti laillista hirttää romanimies ilman oikeudenkäyntiä, joskin tällaista todennäköisesti sentään tapahtui harvoin - tai ainakaan arkistoissa ei ole säilynyt juurikaan tietoa todellisista tapauksista.

Romaneja pakotettiin todellisuudessakin rangaistuksen uhalla luopumaan perinteisestä kiertelevästä elämäntavastaan ja ammateistaan ja asettumaan aloilleen viljelemään maata hyvin vaikeissa olosuhteissa. Ei ollut valitettavasti myöskään epätavallista, että romanilapsia vietiin vanhemmiltaan lastenkoteihin, joissa heidät pakotettiin luopumaan omasta kulttuuristaan, kielestään ja tavoistaan.

Kärjistän toki asioita erityisesti Melalossa ja Pyövelittäressä, koska hienovaraisuus ei ole minun juttuni, mutta täysin tuulesta temmattuja kärjistykseni eivät ole. Valitettavasti.

Aquiloilla on omat moninaiset tapansa ja perinteensä, joita he noudattavat vaihtelevasti. Suku on useimmille aquiloille tärkeä, koska suku muodostaa turvaverkon, jota valtiovalta ei pysty tarjoamaan. Heillä on moninaisia uskomuksia ja useita jumaluuksia. Yksisarvista he pitävät pyhänä, mutta pahana olentona, jolla etenkin lapsia pelotellaan ja jolla on mm. roolinsa alkusairauksien synnyttäjänä.

Aquilojen ja romanien näkyvin yhtäläisyys lienee se, että molemmat käyttävät tietynlaista perinneasua, joka on sekä romaneille että aquiloille aikuisuuden merkki. Perinneasua myös käytetään loppuelämä. Toinen näkyvä yhtäläisyys on se, että aquilokieli pohjaa romanikieliin. Kuten edellä tuli esiin, aquilojen historiassa on myös paljon yhtäläisyyksiä romanien historiaan, joskin paljon olen myös keksinyt päästäni. Aquiloilla on myös joitakin symboleita, joita myös romanit käyttävät, mutta ne merkitsevät pääosin melko eri asiaa aquiloille kuin romaneille. Aquiloille risti on esimerkiksi tärkeä symboli, mutta ei kristinuskon vuoksi vaan koska se symboloi heille tienristeystä ja muistuttaa heidän juuristaan.

Aquilojen ja romanien perinneasuissa on tiettyjä yhtäläisyyksiä, mutta myös eroja. Esimerkiksi myös aquilot käyttävät runsaasti näyttäviä koruja ja pitsejä kuten romanitkin. Aquilot kuitenkin käyttävät pitsejä ja koruja sukupuoleen katsomatta siinä missä romaneilla ne kuuluvat vain naisille – miehen perinneasu on romaneilla koruttomampi, vaikka periaatteessa romanimieskin voi käyttää esimerkiksi korvakoruja. Aquiloilla sekä miehen että naisen perinneasu on hyvin näyttävä ja korea. Romaneilla yleensä vain naisilla on pitkät hiukset kun taas miehillä on usein lyhyet hiukset. Aquiloilla taas on sukupuolesta riippumatta lähes aina pitkät hiukset, joita koristellaan monin eri tavoin ja pitkät hiukset ovat ylpeyden aihe myös miehillä. Aquilomiehillä ja pojilla on aina hiuksissaan punainen huivi. Naiset ja tytöt taas pitävät tyypillisesti hiuksiaan vapaana.

Aquilojen perinneasun tunnistaa parhaiten punamustasta väriyhdistelmästä ja se on oikeastaan ainoa asia, joka perinneasuja yhdistää. Punaisen ja mustan väriyhdistelmän symboliikka ei liity romaneihin, joskin punainen ja musta ovat olleet myös romaneilla historiansa aikana muotivärejä. Aquilot uskovat yleisesti, että mikäli käyttää punaista kuollessaan, pääsee sukunsa luokse Tuonelaan. Tästä syystä aquilot käyttävät tyypillisesti perinneasuaan loppuelämänsä ajan. Tämä on ihan omaa keksintöäni.

Suurin ero aquilojen ja romanien välillä lienee se, että aquilot eivät ole kristittyjä toisin kuin useimmat romanit, koska tuonelaisten maailmassa ei ole kristinuskoa tai mitään sen kaltaistakaan. Pelkästään tästä syystä aquilokulttuuri kehittyi täysin omaan suuntaansa kaikkine tapoineen ja normeineen. Toinen suuri ero lienee se, että aquilojen kulttuuri on romanikulttuuria huomattavasti sateenkaarevampaa, vaikka myös aquiloilla on ongelmansa esimerkiksi kaksisukupuolisten hyväksymisessä. 

Aquiloilla on tapana, että kaikki lapset pukeutuvat sukupuolesta riippumatta punaisiin hameisiin, kunnes täyttävät kahdeksantoista. Kahdeksantoista on aquiloille pyhä luku, joka merkitsee suurta siirtymää aikuisuuteen. Silloin on myös valittava joko miehen tai naisen perinneasu, jota käytetään loppuelämä. Kaksisukupuolisia ymmärretään aquilojen parissa huonosti, mutta etenkin nuorempien keskuudessa asenteet ovat hitaasti muuttumassa. Esimerkiksi jotkut syntymässä pojaksi määritellyt aquilot ovat kieltäytyneet miehen perinneasusta ja jatkaneet hameen käyttöä. Tälle on erilaisia motiiveja. Jotkut käyttävät myös sekä miehen että naisen nimiä ja kutsuvat itseään duisieloiksi. Sana tulee suomen romanikielen sanoista "dui" = kaksi ja "sielo" = sielu. Tämä on kokonaisuudessaan ihan omaa keksintöäni eikä liity mitenkään romaneihin.