Tietoa aquiloista
Varoitus! Juonipaljastuksia!
Aquilot ovat kuvitteellinen etnis-kulttuurinen vähemmistö, joka on ottanut vaikutteita romanikulttuurista. Aquilo viittaa latinankieliseen sanaan aquilus, joka merkitsee tummaa. Se on myös roomalaisessa mytologiassa tuulenjumalan nimi. Aquiloilla ei ole suoranaisesti omaa maata kuten ei romaneillakaan. Vaikka aquiloilla on yhtäläisyyksiä romaneihin, korostan, että kyse on tuonelaisten maailman omasta etnis-kulttuurisesta vähemmistöstä, jonka tavoilla, asenteilla tai uskomuksilla ei ole mitään tekemistä todellisten romanien kanssa. En väitä tietäväni romanikulttuurista tarpeeksi, että voisin kirjoittaa aiheesta realistisesti enkä edes pyri siihen. Perehdyin tästä huolimatta varsin paljon romanien kansanperinteeseen, satuihin ja myytteihin, joita käytin inspiraation lähteenä. Opiskelin myös romanikieliä. Aquilot käyttävät toisinaan romanikielisiä ilmauksia.
Aquilojen ja romanien näkyvin yhtäläisyys lienee se, että molemmat käyttävät tietynlaista perinneasua, joka on sekä romaneille että aquiloille aikuisuuden merkki. Perinneasua myös käytetään loppuelämä. Toinen näkyvä yhtäläisyys on se, että aquilokieli pohjaa romanikieliin. Aquiloilla on myös joitakin symboleita, joita myös romanit käyttävät, mutta ne merkitsevät pääosin melko eri asiaa aquiloille kuin romaneille. Aquiloille risti on esimerkiksi tärkeä symboli, mutta ei kristinuskon vuoksi vaan koska se symboloi heille tienristeystä ja muistuttaa heidän juuristaan.
Alla olevassa kuvassa on nuken päällä aquilomiehen perinneasu, johon kuuluu punamusta röyhelöinen paita, korsetti ja samettihousut sekä punainen huivi hiuksissa. Toisessa jalassa on saapas ja toisessa perinteisempi kävelykenkä havainnoillistamassa erilaisia vaihtoehtoja miesten kengille.
Aquilot ovat romanien tapaan tyypillisesti sukukeskeisiä. Sukukeskeisyys on hyvin luontevaa sorretulle vähemmistölle, jolle yhteiskunta ei pysty tarjoamaan turvaverkkoa ja johonkin on turvattava. Aquilojen monet uskomukset pohjaavat osittain romanimytologiaan. Aquiloilla on myös monia puhtauteen liittyviä normeja, joilla on yhtäläisyyksiä romanikulttuuriin. Ne eivät kuitenkaan ole mitenkään yksi yhteen samanlaisia, koska osa palautuu kristinuskoon. Monilla romanien puhtausnormeilla on kuitenkin myös hyvin käytännöllinen pohjansa, joka palautuu nimenomaan kiertelevään elämäntapaan ja olosuhteisiin, joissa hygieniasta huolehtiminen oli paitsi haasteellista, myös äärettömän tärkeää sairastumisriskin välttämiseksi. Jokainen, joka on joskus ollut pidemmän ajan tienpäällä tai asunut teltassa pidempään kuin pari päivää, tietää mistä puhun.
Romanikulttuuri on toiminut aquilokulttuurin luomisen pohjana ja inspiraationa monin tavoin, mutta monet tärkeät yksityiskohdat eroavat merkittävästi. Aquilokulttuuri lähti oikeastaan syntymään, kun kysyin itseltäni, mihin romanien kaltainen, äärimmäisen syrjitty vähemmistö olisi historiansa aikana turvannut, jos heillä ei olisi ollut kristinuskoa tai käsitystä yhdestä jumalasta ja mitä kristinuskon puuttuminen olisi tarkoittanut esimerkiksi suhteessa sateenkaarevuuteen?
Päädyin alun perin ottamaan vaikutteita romanikulttuurista, koska suomalais-skandinaavisessa historiallisessa fantasiamaailmassa romanien kaltainen vähemmistö on uskottavin. Suomella on todellisuudessakin pitkä historia romanien kanssa. Romaneja on asunut Suomen alueella jo ennen kuin Suomen valtiota oli olemassakaan. Pitkä historia romanien kanssa muistuttaa siitä, että Suomi on aina ollut omanlaisensa kulttuurien sulatusuuni. Tätä näkökulmaa on käsitelty historiallisessa fiktiossa aivan liian vähän, vaikka mahdollisuuksia olisi.
Toinen syy oli se, että perehtyessäni romanien kansanperinteeseen, mytologiaan ja satuihin ne yksinkertaisesti koskettivat minua tavalla, jota en ole tottunut tutkijana tuntemaan. Olen tutkinut lukuisia mytologioita ja kansanperinnettä, mutta romanien perinne oli täysin omanlaistaan. En ole koskaan törmännyt vastaavaan. Romanien ikivanhoissa tarinoissa oli suorastaan päällekäyvänä ja toistuvana teemana, eräänlaisena suurena eksistentiaalisena kriisinä jatkuva ajatus siitä, etteivät he oikeastaan saisi edes olla olemassa. Jo hyvin vanhoissa myyteissä korostui juurettomuuden, osattomuuden ja ulkopuolisuuden teemat. Romanien oma myyttinen syntytarina kertoo ihan kirjaimellisesti siitä, että heillä ei ole paikkaa missään. Jotain tästä halusin tuoda myös aquilojen kulttuuriin koska nämä ovat teemoja, joita olen käsitellyt muutenkin kirjoissani.
Alla olevan nuken päällä on aquilonaisen perinneasu, johon kuuluu pitsinen punamusta hame, joka on punaisilla henkseleillä kiinni sekä pitsinen aluspaita. Aluspaidan päälle tulee tyypillisesti väljä, musta paita. Se voi joko kätkeä tai olla kätkemättä henkselit. Aquilonaisilla yläosa voi olla jopa miehen yläosaa yksinkertaisempi, mutta tässä on vaihtelevuutta. Usein aquilonaisilla juuri hame on koristeellisempi ja paita yksinkertaisempi kun taas miehillä paita on koristeellisempi ja housut melko koruttomat.
Aquilojen perinneasun tunnistaa parhaiten punamustasta väriyhdistelmästä. Perinneasuista on erilaisia variantteja, mutta punamusta väriyhdistelmä pätee kaikilla. Punaisen ja mustan väriyhdistelmän symboliikka ei liity romaneihin, joskin punainen ja musta ovat olleet myös romaneilla historiansa aikana muotivärejä. Aquilot uskovat yleisesti, että mikäli käyttää punaista kuollessaan, pääsee sukunsa luokse Tuonelaan. Tämä on ihan omaa keksintöäni.
Aquilot ovat perinteisesti eläneet kiertävää elämää, mutta Teräsjään aikoihin he ovat asettuneet jo melko pysyvästi Kalevanmaalle. Jotkut heistä tosin asuvat edelleen vankkureissa, joiden pyörät on hajotettu. Melalo kuvaa tämän murrosvaiheen vaikutuksia aquilojen keskuudessa: perinteinen elämäntyyli on käytännössä kuollut, eikä mitään ole toistaiseksi tullut tilalle ja etenkin nuoret aquilot kokevat vahvaa juurettomuutta ja paitsi kyvyttömyyttä myös haluttomuutta olla osa yhteiskuntaa. Tälle on ymmärrettävät syyt, sillä aquilotausta käytännössä sysää heidät yhteiskunnan ulkopuolelle ja yhteiskunta tarjoaa ratkaisuksi vain pakkokeinoja – kauniisti muotoiltu "sopeuttaminen" ja "kuntouttaminen" merkitsevät todellisuudessa omasta kulttuurista ja juurista luopumista.
Aquilojen yhteiskunnallinen asema on yleisesti ottaen huono. Kalevanmaan lakien mukaan heidät katsotaan irtolaisiksi, ja irtolaislaki mahdollistaa irtolaismiesten hirttämisen ilman oikeudenkäyntiä. Laki koskee periaatteessa kaikkia, mutta kohdistuu ennen kaikkea aquiloihin. Lyhyesti sanottuna yhteiskunta tekee aquiloille joka käänteessä selväksi, että heidän koko olemassaolonsa on ongelma, joka on täysin oikeutettua ratkoa viime kädessä vaikka mielivaltaisilla teloituksilla. Valitettavasti tällä on pohjansa romanien todellisessa historiassa. Suomessa oli 1700-luvun puolivälin asti laillista hirttää romanimies ilman oikeudenkäyntiä, joskin tällaista todennäköisesti sentään tapahtui harvoin - tai ainakaan arkistoissa ei ole säilynyt juurikaan tietoa todellisista tapauksista.
Romaneja myös pakotettiin todellisuudessakin rangaistuksen uhalla luopumaan perinteisestä kiertelevästä elämäntavastaan ja ammateistaan ja asettumaan aloilleen viljelemään maata hyvin vaikeissa olosuhteissa. Ei ollut valitettavasti myöskään epätavallista, että romanilapsia vietiin vanhemmiltaan lastenkoteihin, joissa heidät pakotettiin luopumaan omasta kulttuuristaan, kielestään ja tavoistaan. Kärjistän toki asioita erityisesti Melalossa ja Pyövelittäressä, koska hienovaraisuus ei ole minun juttuni, mutta täysin tuulesta temmattuja kärjistykseni eivät ole - vaikka olisikin mukava sanoa, että olen keksinyt kaiken.
Suurin ero aquilojen ja romanien välillä lienee se, että aquilojen kulttuuri on romanikulttuuria huomattavasti sateenkaarevampaa. Aquiloilla on esimerkiksi tapana, että kaikki lapset pukeutuvat sukupuolesta riippumatta punaisiin hameisiin, kunnes täyttävät kahdeksantoista. Kahdeksantoista on aquiloille pyhä luku, joka merkitsee suurta siirtymää aikuisuuteen. Silloin on myös valittava joko miehen tai naisen perinneasu, jota käytetään loppuelämä.
Yllä olevassa kuvassa on poikalapsi perinnehameessaan. Tytöt ja pojat pukeutuvat samalla tavalla lukuunottamatta punaista huivia, jota yleensä vain pojat käyttävät. Lasten asut ovat koruttomampia kuin aikuisten ja niissä korostuu ennen kaikkea käytännöllisyys. Punamusta väriyhdistelmä ei ole myöskään kaikilta osin niin tiukkaa kuin aikuisilla. Aquilolapsi alkaa tyypillisesti kasvaessaan saada lisää pitsejä ja koristuksia. Alle kymmenenvuotiaan lapsen asuissa ei ole vielä pitsejä lainkaan, sen jälkeen pitsejä voi jo olla jonkin verran. Lapsinukke on vaaleaihoisempi koska myös jotkut aquilot ovat vaaleampia ja jotkut tummempia. Yleensä aquiloilla on kuitenkin luonnostaan mustat hiukset.
Kaksisukupuolisille aquiloille ei ole periaatteessa omaa perinneasua. Aquiloilla on perinteisesti tapana, että miesten ja naisten vaatteet eivät saisi koskea toisiinsa. Siksi aquiloilla on ongelmansa kaksisukupuolisten hyväksymisessä. Koukosielut käsittelee tätä kysymystä Merivalon näkökulmasta, joka on puoliksi aquilo ja kaksisukupuolinen. Merivalon kohdalla ristiriita oman kulttuurin ja sukupuoli-identiteetin välillä merkitsee sitä, ettei hän oikeastaan ole olemassa omassa kulttuurissaan.
Merivalo kuitenkin yhdistää aquilojen ja tuonelaisten perinneasua luovalla tavalla. Alla olevassa kuvassa on yksi mahdollinen variantti, millaista perinneasua juuriaan kunnioittava aquilo, joka on myös tuonelainen, voisi käyttää. Se ei ole yksi yhteen samanlainen kuin Merivalolla, mutta yksi mahdollisuus.
Asu ei poikkeuksellisesti ole punamusta, koska kaksisukupuolisten väri on tuonelaisilla perinteisesti valkoinen ja punainen kuuluu vain Tuonelasta selvinneille. Asussa kuitenkin näkyy aquilojen perinneasujen koristeelliset röyhelöt. Aquilotaustaiset tuonelaiset saattavat käyttää myös hiuksissaan punaista huivia. Merivalon mainitaan käyttävän punaista huivia taisteluissa, mutta ei muutoin.
Melalossa käsitellään aquilokulttuurin asennetta sukupuolivähemmistöihin lisää paitsi Belan, myös laajemman kulttuurisen murroksen näkökulmasta, joka aquilojen kesken on tapahtumassa.
Kalevanmaalla esimerkiksi jotkut syntymässä pojaksi määritellyt aquilot kieltäytyvät miehen perinneasusta täytettyään kahdeksantoista ja sen sijaan jatkavat hameen käyttöä. Tälle on erilaisia motiiveja. Kyse voi olla identiteetistä tai tietynlaisesta aktivismista: hameen käyttäminen on ennen kaikkea miehille ja miesoletetuille tapa muistaa vainonvuosien uhreja, sillä historiansa aikana aquilomiehet ovat joutuneet pukeutumaan naisiksi selviytyäkseen hengissä. Miesten perinneasuun siirtyminen on näin myös aquilomiehille eräänlainen symbolinen tapa jättää menneisyys ja menneiden sukupolvien taakka taakseen.
Aquilomiesten ja miesoletettujen hameen käytön jatkaminen on siten vahva kulttuurinen symboli ja viesti ulospäin: kieltäytyessään "kasvamasta mieheksi" ja unohtamasta, henkilö tekee myös näkyväksi sen, ettei menneisyyttä voi unohtaa, koska se ei ole vain menneisyyttä vaan ainakin Kalevanmaalla edelleen todellisuutta, vaikka asiasta ei juuri puhuta. Joillekin hameen käyttäminen on myös oman kväärin identiteetin ilmaisun väline. Miksei joillekin varmasti myös molempia.
Jotkut miehen perinneasusta kieltäytyvät käyttävät myös sekä miehen että naisen nimiä ja kutsuvat itseään duisieloiksi. Sana tulee suomen romanikielen sanoista "dui" = kaksi ja "sielos" = sielu. Tämä on kokonaisuudessaan omaa keksintöäni eikä liity mitenkään romaneihin.
Syntymässä tytöksi määritellyt voivat myös kieltäytyä naisen perinneasusta ja jatkaa hameen käyttöä, mutta heitä ei yleisesti ottaen kutsuta duisieloiksi vaan heitä pidetään tyttöinä, mutta ei naisina. Syntymässä tytöksi määriteltyjä kutsutaan duisieloiksi vain siinä tapauksessa, että he selkeästi yhdistävät miehen ja naisen perinneasua aikuistuttuaan.
Alla olevalla nukella on yksi mahdollinen variantti duisielon perinneasusta. Duisielolla on punainen lapsuushame, joka on saanut aikuismaisia röyhelöitä, naisten yläosa sekä miesten punainen huivi hiuksissa. Duisielolla on valkoiset hiukset kuten Melalon päähenkilöllä Belalla. Valkoiset hiukset eivät ole aquiloille tavanomaiset, yleensä aquiloilla on mustat hiukset. En tiedä, miksi Belalla on valkoiset hiukset. Hänellä on aiheesta kymmeniä tarinoita, joista tuskin mikään on totta.
