Parasta rosoista vähemmistöpunkkia Suomesta juuri nyt
Suomessa on julkaistu pitkin 2010 ja 2020 lukua kiinnostavaa rosoista vähemmistöpunkkia, joiden parhaimmistoa esittelen tässä listauksessa. Listauksessa useimmat olivat aiemmin lukuvinkkiosiossani, mutta päätin lopulta siirtää ne kokonaisuudessaan tähän kirjoitukseen ja säästää itseltäni vaivaa. Nämä eivät suoranaisesti ole paremmuusjärjestyksessä. Yksi uusikin vinkki löytyy, eli kannattaa lukea, vaikka olisi seurannut lukuvinkkejäni.
1) Artemis Kelosaari: Etelän poika. 2024 ja Omenatarha. 2017.
Kirja, joka keksii kokonaan oman alagenrensä ja on toistaiseksi sen ainoa edustaja, ansaitsee ilman muuta paikkansa listan kärjessä.
Etelän poika on post-apokalyptista itäsuomalaista nahkahomofantasiaa, jonka pääosassa on keskenään lisääntyviä miehiä, korvenmiehiä, joista osa ei edes usko naisten olemassaoloon ja joiden parissa poika, joka kehtaa ihastua tyttöön on outoa vähemmistöä, joka häpäisee koko suvun kunnian. Periaatteessa absurdista lähtökohdasta on syntynyt erinomaisen viihdyttävä seikkailutarina, joka on suorastaan oppikirjaesimerkki rosoisesta vähemmistöpunkista. Tarkkanäköinen lukija saattaa havaita Etelän pojassa myös viittauksia minun kirjoihini ja myös Teräsjäässä on viittaus Etelän poikaan. Etelän pojassa esiintyvät martaiset tekevät myös ensiesiintymisen Kaamoksen kissassa, joskin hyvin erilaisessa roolissa.
Omenatarha on viihdyttävä ja brutaalin seikkailukertomuksen muotoon puettu tarina miesprostituoiduista, joista toiset asuvat kartanoissa ja toiset on alistettu ihmiskaupan uhreiksi. Viehättävän äärimmäinen vastakkainasettelu erilaisten maailmojen välillä luo romaanin suurimman jännitteen ja viehätyksen.
2) Juha Jyrkäs: Tuliaika. 2019 ja Tiikerin silmät. 2021.
Jyrkäksen teospari Tuliaika ja Tiikerin silmät on omaperäinen tulevaisuudenvisio maailmasta, jossa Suomi on yksi suurvalloista, Helsinki on jäänyt meren alle ja Hämeenlinna on uusi pääkaupunki. Tässä maailmassa Suomen sukukansat kuten saamelaiset eivät suinkaan ole sorrettua vähemmistöä vaan heillä on erittäin hyvä asema. Se siis kääntää varsin hauskasti nurin perinteisiä ajatuksia siitä, kuka edes on vähemmistöä ja millä mittareilla kuten rosoinen vähemmistöpunk tekee. Tällä kertaa esiin nousee Suomen sukukansojen näkökulma - päähenkilö Koivisto on juuriltaan kolttasaamelainen.
En ole mitenkään liikaa nähnyt kirjoja, jossa kolttasaamelainen rambomainen erikoismies lähtee konepistoolin kanssa pelastamaan maailmaa. Pelkästään tämän vuoksi Jyrkäksen teokset ansaitsevat paikkansa tällä listalla. Jyrkäksen räkäinen tyyli todennäköisesti jakaa mielipiteitä, mutta ainakin se on hyvin anteeksipyytelemätön ja siinä on aitoa punk-asennetta.
3) Jenny Kangasvuo:Kaikessa lihassa on tahto. 2024.
Kaikki tämän novellikokoelman novellit eivät ole rosoista vähemmistöpunkkia, mutta niistä useampi on, joten sen voi nostaa hyvällä omallatunnolla esiin tällä listalla. Erityisesti nostaisin esiin novellin Jätehuollon haasteita, joka käsittelee hyytävällä tavalla syrjäytymistä ja sitä, miten ihmisestä tulee yhteiskunnan silmissä näkymätön ja lopulta ihan kirjaimellisesti roskaa. Kangasvuon novelleissa on kautta linjan anteeksipyytelemätöntä punk-asennetta, vähemmistöjen näkökulmaa ja rosoisuutta teemoista riippumatta.
4) Linda-Maria Raninen: Lana Del Reyn mekko. 2025.
Hieman toisenlaisia identiteettikysymyksiä pohtiva romaani nostaa kiehtovalla tavalla esiin sen, miten ongelmallista voi olla, jos kirjailijan identiteetti määrää sen, mistä ja miten saa kirjoittaa. Entä jos identiteetti ei olekaan selvärajainen eikä tiedä itsekään, kuka on? Entä jos elämäntarina onkin juuri se - tarina, joka on totta ja kuitenkaan ei ole? Kenellä on oikeus päättää toisen puolesta, mikä on totta ja mikä ei?
Teoksen keskiössä on nuori nainen, jonka elämäkerta on juuri ilmestynyt. Nuori nainen saattaa olla tai olla olematta romani ja seksuaalivähemmistöä. Etsiessään juuriaan hän kohtaa monia vaikeita kysymyksiä ja joutuu lopulta kohtaamaan sen, miten häilyvä käsite totuus voi olla. Lana Del Reyn mekko on kauniisti kirjoitettu tarina siitä, miten monella tavalla ihminen voi olla näkymätön. Henkilökohtaisesti rakastan myös Ranisen musiikkia, joka on ainainen inspiraationlähteeni kirjoittajana.
5) Sara Norja: Kummajaisten kesä. 2023.
Norjan Kummajaisten kesä oli syystäkin Kuvastaja-palkinto ehdokkaana. Ensimmäinen lukemani aikuisten säeromaani oli minulle valtava inspiraatio Koukosieluihin ja lopulta vaikutti siihen, että siitäkin tuli osittain säeromaani. Norjan punk-asenne näkyy ennen kaikkea siinä, että hän uskaltaa tehdä jotain aivan uutta monellakin tavalla ja tekee sen omalla anteeksipyytelemättömällä tyylillään. Norja onnistuu jopa tekemään erilaisista listoista runoja, mikä jo itsessään on taito, mutta samaan aikaan hän kuljettaa tarinaansa eteenpäin tavalla, jota ei voi kuin ihailla.
Kummajaisten kesä yhdistelee hienosti sateenkaarevaa kansanperinnettä ja historiaa tavalla, joka ei kiellä historian varjopuolia, mutta ei myöskään jumitu niihin. Norja ei myöskään sorru mustavalkoisuuteen vaan osoittaa syvää inhimillistä ymmärrystä kaikkia hahmojaan kohtaan. Norjan teoksen keskiössä ovat ennen kaikkea naisista viehättyvät naiset, sen enempiä kategorisoimatta tai lokeroimatta.
6) Liliana Lento: Tähtien tyttäret. 2025.
Tälle listalle voisi nostaa esiin useammankin Lennon kirjan, mutta nostetaan nyt tämä, koska se on valitettavasti saanut vähemmän huomiota kuin ansaitsisi. Tähtien tyttäret on toistaiseksi mielestäni Lennon kirjoista paras ja myös sopii kaikista parhaiten rosoisen vähemmistöpunkin listalle. En yleisesti ottaen lue scifiä, niin sanottua hyvän mielen kirjallisuutta tai romantiikkaa. Lento kuitenkin todistaa monet ennakkoluuloni näissä genreissä vääriksi ja ravistelee huolella kaikkia ummehtuneita normeja niin seksuaalivähemmistöistä, vammaisista kuin sukupuolivähemmistöistäkin.
Lento on viihdyttävä ja menevä kirjailija, joka ei kuitenkaan päästä lukijaansa helpolla tai sorru liian yksinkertaisiin ratkaisuihin. Hänen hahmonsa tuntuvat eläviltä ja sympaattisilta ja heidän kohtaloistaan välittää aidosti. Rosoisuutta hyvän mielen sateenkaarevuuteen tuo hahmojen mielenterveysongelmien käsittely. Arvostin erityisen paljon sitä, että mielenterveysongelmainen mies ei käytä omia ongelmiaan argumenttina kusipäiselle käytökselle. Lisää tällaista positiivista punk-asennetta romantiikkaan kiitos!
7) Jyrki Pitkä: Valaankesyttäjä. Aavetaajuus. 2026.
Jyrki Pitkä on todennäköisesti tämän maan kiinnostavimpia ääniä suomalaisen kauhun saralla. Hänen ensimmäinen romaaninsa Valaankesyttäjä on ehdottoman outo, raaka ja taatulla punk-asenteella höystetty tarina, joka kääntää kiehtovalla tavalla nurin seksuaalisuusnormeja. Teos sijoittuu outoon tulevaisuuteen, jossa ihmiskunta on tuhonnut seksuaaliviettinsä selviytyäkseen. Aseksuaalisuus on normi ja kovasti esimoderneja asenteita henkivällä inkvisitiolla on missiona hävittää kaikki poikkeavat. Kuten päähenkilö Vy, joka on peitellyt ja hävennyt seksuaalisuuttaan koko elämänsä.
Valaankesyttäjä on kooltaan pieni ja nopeasti luettava pikku kirja, joka koukuttaa heti. Pitkä ei paljoa selittele eikä tarvitsekaan. Sen sijaan hän heittää ensimmäisiltä sivuilta lähtien lukijan keskelle houreista, groteskia maailmaansa. Kertojan asenne on hauskalla tavalla "ui tai huku" henkinen ja kyllähän lukija nopeasti oppii uimaan, kun maailma pikkuhiljaa avautuu.
8) Annika Perkiö: Herra Wolterin karnevaali. 2025.
En yleensä lue nuortenkirjoja vapaa-ajallani, mutta tämän suhteen tein poikkeuksen. Olisin varmasti rakastanut Herra Wolterin karnevaalia 14-vuotiaana. Silloin, kun minä olin nuori ei valitettavasti kuitenkaan ollut tällaisia kirjoja. (Ei edes minun kirjoittamanani, koska en kirjoittanut silloin vielä tarpeeksi hyvin.) Hyvä että tänä päivänä on.
Viihdyttävä, kvääri ja omalaatuinen goottilainen rakkaustarina kumartaa moneen suuntaan, mutta uskaltaa tehdä myös asioita omalla tavallaan ja nyrjäyttämään tutulta tuntuvia asetelmia. Isona plussana se ei sorru nuortenkirjoille vähän liiankin tyypilliseen mustavalkoisuuteen vaan tuo esiin, ettei mikään ole niin yksinkertaista miltä ehkä ensisilmäyksellä vaikuttaa. Toimii ihan hyvin aikuisellekin, vaikka taidankin itse olla hiukan vanha tähän jo.
9.) Elina Pitkäkangas: Sang (2022) ja Naraka (2024).
Elina Pitkäkankaan teospari Sang ja Naraka sijoittuvat dystooppiseen vahvasti aasialaisesta kulttuurista vaikutteita ottavaan fantasiamaailmaan. Rosoisen vähemmistöpunkin näkökulmasta kiinnostavaa on se, että kerrankin dystopioissa seksuaalivähemmistöjä ei syrjitä pelkän seksuaalisuuden perusteella. Kiinnostavaa on myös tapa, miten teospari nostaa esiin viittomakieltä. En ole mitenkään liikaa törmännyt kirjoihin, joissa käytetään viittomakieltä. Tämä toimi itse asiassa inspiraationa myös tuonelaisten maailmaan. Pitkäkangas kirjoittaa vetävästi marginaaliryhmistä sortumatta kuitenkaan saarnaamiseen tai uhriuttamiseen. Nämä ovat periaatteessa nuortenkirjoja, mutta toimivat hyvin myös aikuisille fantasian ystäville.
10) Rautasilmä ja muita steampunk-kertomuksia. 2023. (Toim. Matti Järvinen)
Rautasilmä sisältää neljä steampunk pienoisromaania, joista nostan tällä listalla esiin erityisesti kaksi.
Edith Arkko: Lilyann ja Mary
Arkon novelli on mainio, groteski kuvaus naisesta, joka pyörittää hautaustoimistoa, jotta voisi mahdollisimman hyvin kätkeä tappamiensa miesten ruumiit. Kaksi toisiaan rakastavaa naista ovat kerrassaan hurmaavia kusipäitä, joiden kohtaloista on aivan pakko välittää ja kauhuelementit yhdistyvät luontevasti erotiikkaan ja outoihin steampunk-koneisiin.
Artemis Kelosaari: Rautasilmä
Kokoelman niminovellissa ovat pääosassa avoimen queerit pahikset, jotka kuitenkin päätyvät olemaan Räävelin ainoa toivo, kun kaupungin vapaus on hiuskarvan varassa. Hauska vaihtoehtohistoriallinen skenaario, josta todettiin eräässäkin arvostelussa "vähempikin määrä graafista homopornoa olisi riittänyt". Sitä en tiedä miksi vähempi homoporno riittäisi, mutta makuja on tietenkin monia.
