Kävelevä paradoksi ja ammattivalehtelija: eli kuinka kirjoittaa romaani hahmosta, jonka sukupuolta ei tiedä?

Kolmas romaanini Melalo menee pian painoon. Voin rehellisesti sanoa, että se on sekä helpoin että vaikein kirja, jonka olen koskaan kirjoittanut.

Melalon päähenkilö Bela ilmaantui elämääni kauan ennen kuin esikoisromaanini Teräsjää meni painoon. Bela myös pisti Koukosielut kokonaan uusiksi ja samalla loi tuonelaisten rinnalle kokonaan uuden vähemmistön. Ilman Belaa ei olisi aquilojakaan. Melalo syntyi kaikesta siitä, mikä Koukosieluista jäi pois ja sen ensimmäinen versio kirjoitti oikeastaan itse itsensä. Ensimmäinen versio Melalosta oli valmis jo viime syksynä, suunnilleen samoihin aikoihin, kun Koukosielut meni painoon. Minulle ei ole mitenkään epätavallista viimeistellä useampaa kirjaa samaan aikaan. Koukosielut ja Melalo ovat myös tavallaan toistensa sisarteoksia, joten oli loogista tehdä niitä samaan aikaan, jotta aikajana täsmäisi. Sisarteoksella tarkoitan sitä, että ne täydentävät toistensa näkökulmia, vaikka kumpikin on täysin itsenäinen kirja.

Omista hahmoistani Bela on tähän mennessä kulkenut mukanani kaikkein pisimmän ajan. Hänestä kirjoittaminen on ollut erilaista kuin kenestäkään muusta tähän mennessä. Kuvittelin tuntevani Belan jo varsin hyvin, kun päätin että hänestä tulee romaanin päähenkilö. Totuus on kuitenkin, etten tiennyt hänestä mitään. Kuvittelin myös, että Belaa olisi helppoa lähestyä. Ei ollut. Vietin Belan kanssa varmasti enemmän aikaa kuin kenenkään muun hahmon kanssa koskaan – ja se on paljon sanottu, koska vietän paljon aikaa hahmojeni kanssa.

Olen tottunut siihen, että kun "juttelen" hahmojeni kanssa, he yleensä alkavat puhua melko avoimesti ja rehellisesti jossain vaiheessa, sitten minä vain kirjoitan mitä he sanovat ja se on siinä. Hahmoihin tutustuminen on minulle yleensä suoraviivainen ja kivuton prosessi. Belan kanssa mikään ei kuitenkaan mennyt niin kuin olin tottunut. Aina, jos kysyin Belalta mitään, sain varautua siihen, että jos hän edes vaivautuisi vastaamaan, hän mitä todennäköisimmin pyöräyttelisi halveksivasti silmiään ja kohtelisi minua kuin olisin hivenen yksinkertainen.

Sain pian myös huomata, mitä tarkoittaa se, että Bela on ammattivalehtelija. Jouduin nopeasti hyväksymään sen, että totuuden käsite merkitsi Belalle samaan aikaan kaikkea eikä mitään. Vasta tämän ymmärrettyäni pääsin todella lähentymään häntä. Belalle totuus oli juuri se, joka hänelle sattui sillä hetkellä sopimaan. Hän on kävelevä paradoksi ja mysteeri, joka ei suostu ratkottavaksi ainakaan helpolla. Kirjoitusprosessin aikana hänellä oli joka asiasta vähintään kolme tai neljä eri tarinaversiota, jotka saattoivat olla totta tai sitten olla olematta. Kun yritin varovasti kysyä, mikä hänen versioistaan oli oikea ja huomautin ristiriitaisuuksista, hän nauroi minulle päin naamaa ja sanoi, että ne olivat kaikki totta. Tai ehkä mikään ei ollut. En edelleenkään tiedä esimerkiksi, miksi Belalla on vitivalkoiset hiukset. Olen kuullut tästä(kin) asiasta kuitenkin vähintään kymmenen eri tarinaa. Ehkä joskus kokoan ne kaikki novellikokoelmaksi.

Mielenkiintoista kyllä, kirjoitusprosessini aikana olin yllättävän pitkään täysin vakuuttunut siitä, että Bela on keskimääräistä feminiinisempi homoseksuaali mies. Olin jo tottunut kutsumaan hänestä kertovaa novellia Maailman vanhin ammatti korkonimellä "vittuuntuneen miesprostituoidun huono työpäivä". Edes sillä, että Bela oli käyttänyt koko lapsuutensa ja teini-ikänsä hametta ei ollut mielessäni mitään merkitystä – se oli vain aquilojen kulttuurin kvääri erikoispiirre, mutta ei vaikuttanut hänen identiteettiinsä miehenä millään tavoin. Mielessäni merkitystä oli vain sillä, että Bela oli aikuistuttuaan valinnut miehuuden tavalla, joka oli hänen kulttuurilleen ominaista ja hän solahti miehen sukupuolirooliin ainakin näennäisen huolettomasti ja ongelmattomasti. Bela itse ei koskaan ilmaissut puolella sanallakaan olevansa mitään muuta kuin mies, joten oletin syntymäsukupuolen pitävän paikkansa.

Tietenkään asia ei ollut todellisuudessa näin yksinkertainen. Tajusin tämän itse kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun useampi esilukija oli toisistaan tietämättä nostanut asian tavalla tai toisella esiin tai vähintäänkin ihmetellyt Belan sukupuolta. Niinpä tein sen, mitä tein aina: kysyin asiasta Belalta itseltään. Hämmentävää kyllä, en ollut sitä aikaisemmin ymmärtänyt tehdä.

Belan reaktio yllätti minut. Hän sai täysin suhteettoman raivokohtauksen ja vaikeni viikkokausiksi. Tämä sanoo paljon tyypiltä, jonka reaktio siihen, että herää sidottuna sängystä kuolleen miehen alta, on lakoninen taas näitä päiviä, vihaan työtäni ja joka tyypillisesti kätki kaikki vaikeat tunteensa viiltävään sarkasmiin ja hurmaaviin hymyihin.

Rehellisesti sanottuna en edelleenkään tiedä, mitä termiä Belan sukupuolesta käyttäisin. En tiennyt, että on mahdollista kirjoittaa romaani, jonka päähenkilön sukupuolta ei tiedä, mutta nähtävästi on. Mitkään modernit termit eivät ainakaan tunnu sopivan häneen – oletettavasti siksikin, että hän ei ole moderni ihminen eikä edes käsitä sukupuolta kuten useimmat modernit ihmiset.

Melalo ilmestyy lokakuussa Nysalor-kustannukselta.