Tuonelaiset
Tuonelaiset-trilogiassa on ilmestynyt toistaiseksi kaksi osaa: Teräsjää ja Koukosielut. Kolmas osa Syntysanat on työn alla. Tuonelaiset-trilogian lisäksi samaan maailmaan sijoittuu lukuisia itsenäisiä teoksia, jotka löytyvät otsikon "Tuonelaisten maailma" alta. Jos haluat lukea lisää tuonelaisten taustoista, kaikki haluamasi tieto löytyy todennäköisesti sieltä.
Tuonelaiset-trilogia on suomalaiskansallista tummasävyistä kauhufantasiaa, jossa suomalainen kansanperinne kohtaa 1800-lukua muistuttavan, modernisoituvan maailman. Kyse on tavallaan vaihtoehtohistoriallisesta fantasiasta - tässä skenaariossa kristinuskoa ei tunneta ja vanhat pakanajumaluudet ovat enemmän tai vähemmän todellisia. Ammennan siis hyvin vahvasti niin sanotusti kansanperinteen syvästä päädystä.
Koska tuonelaisten maailmassa ei ole koskaan ollutkaan kristinuskoa, kaikenlainen kristillinen dualismi on täysin vierasta sen maailmankuvalle. Tuonelaisten kielessä ei ole olemassakaan esimerkiksi sellaista käsitettä kuin armo ja toisaalta kukaan ei myöskään usko myöskään mihinkään absoluuttiseen hyvään tai pahaan. Tuonelaisten maailmassa mikään ei ole niin yksinkertaista, että on vain hyvä ja paha. Tuonelaisille keskeisiä uhkia ovat olennot, jotka eivät ole sen kummempia kuin petoeläimet; ne haluavat vain tyydyttää perustarpeensa eli syödä eivätkä piittaa siitä, vaikka saalis olisi ihminen. Miksi piittaisivat?
Suurin osa maailman jumalista ja muista mytologisista olennoista ei piittaa ihmisistä - hyvässä ja pahassa. Eivätkä ihmiset heistä. Joidenkin olentojen kanssa on pakko kommunikoida ja ne voivat olla vaarallisia ja pelottavia, mutta niitä ei motivoi mikään metafyysinen pahuus sen itsensä vuoksi vaan ihan vain se, että ihminen on niille ihan yhtä merkityksetön kuin muurahainen meille. Ne eivät yksinkertaisesti välitä. Ero kristilliseen maailmankuvaan piilee etenkin siinä, että hahmot ymmärtävät tämän, eikä se ole heille minkäänlainen eksistentiaalinen kriisi vaan päivänselvä, normaali ja jopa varsin arkinen asia. Heidän maailmankuvassaan ei ole myöskään mitenkään itsestäänselvää, että ihminen olisi aina ja välttämättä jotenkin eläimiä tai muita olentoja ylempänä. Tuonelaisten maailmassa hahmot ylipäätään näkevät paikkansa maailmassa tavalla, joka on hyvin toisenlainen kuin moderneilla ihmisillä. Hahmot eivät siis käyttäydy kuten modernit ihmiset hassuissa vaatteissa. Hahmot elävät myös tarinan sisällä keskenään hyvin erilaisissa maailmoissa, jotka toisinaan kohtaavat, eikä lopputulos ole aina harmoninen.
En pyri suoranaisesti realismiin, mutta silti olen pyrkinyt luomaan ajankuvaa tavalla, joka sopii tällaiseen maailmaan. Hahmot esimerkiksi puhuvat toisinaan hyvinkin arkaaista, murteellista kieltä, joka on saanut vaikutteita mm. vanhasta suomen kirjakielestä ja eri alueiden murteista. He käyttävät monia sellaisia sanoja, joita ei ole käytetty enää 1900-luvun jälkeen, mutta myös uudempia murresanoja. Koukosielujen lopussa on laaja sanasto, joka valottaa taustaa sille, miten puhetavat ovat rakentuneet. Hahmot myös puhuvat pitkiä monologeja jos tarpeen ilman, että kukaan keskeyttää, kiroilevat värikkäästi omien jumaliensa tai tappavien tautien nimeen, teitittelevät luontevasti vanhempia ihmisiä, kauhistelevat polvipituisia hameita riettaan lyhyinä, vannovat jo ensi tapaamisella suojelevansa toista ihmistä hengellään, pitävät nuorienkin ihmisten äkillistä kuolemaa kohtalaisen normaalina, arkisena asiana ja niin edelleen. Heillä on toisinaan myös nykynäkökulmasta nihkeitä asenteita, jotka kumpuavat yleensä ihan silkasta tietämättömyydestä tai outoja kuvitelmia siitä, miten asiat toimivat. Toisin sanoen hahmot käyttäytyvät nykyihmisestä toisinaan hyvinkin oudolla ja vieraannuttavalla tavalla eikä tätä erityisesti selitellä mitenkään.
Trilogian kaikki tarinat ovat itsenäisiä, mutta ne linkittyvät toisiinsa. Temaattisesti ne ovat tarinoita äärimmäisyyksistä; äärimmäisistä tunteista, äärimmäisistä tilanteista ja äärimmäisistä ihmisistä, jotka ovat valmiita äärimmäisiin tekoihin. Tuonelaiset-trilogiassa ja laajemminkin tähän maailmaan sijoittuvissa tarinoissa on aina pääosassa tavalla tai toisella yhteiskunnan ulkopuolelle pakotetut ihmiset: eri vähemmistöt, nuoret, juurettomat, orvot, syrjäytyneet, köyhät, kodittomat, rikolliset, psykopaatit, päihde - ja/tai mielenterveysongelmaiset, neuroepätyypilliset, muuten vain päähänpotkitut ja vakavasti traumatisoituneet, rikkinäiset, yhteiskunnan varjossa elävät - kaikki he, jotka tavalla tai toisella eivät sovi kapeisiin käsityksiin normeista ja joilla ei sen vuoksi ole lupaa olla olemassa.
Halusin luoda fantasiasaagan rosoisen vähemmistöpunkin ehdoilla. Rosoisesta vähemmistöpunkista kirjoitan lisää omalla sivullaan. Minulle on aina ollut luontevaa kirjoittaa marginaalissa elävistä ihmisistä, jotka ovat tavalla tai toisella ulkopuolisia ja hyljeksittyjä. Itse asiassa tämä on minulle huomattavasti luontevampaa kuin kirjoittaa tavallisista keskiluokkaisista heteroista - kyllä sekin varmaan onnistuisi, mutta sellaisia hahmoja kirjoittaessani minun täytyisi väistämättä aina hieman yrittää, ikään kuin kääntää aivoni toiselle kanavalle.
Kauhuelementtejä Tuonelaiset-trilogiassa piisaa. Estetiikka on häpeilemättömän goottilaista kehokauhulla ja splatterpunkilla höystettynä. Puolisoni luonnehti sitä suunnilleen näin: "Jos nuori Tim Burton olisi mennyt Lapin erämaahan ja vetänyt siellä helvetisti sieniä, lopputulos olisi voinut olla jotain tämänkaltaista." Lisäisin tähän vielä, että hänen olisi pitänyt vielä homoilla Samuli Paulaharjun ja Ambrose Biercen kanssa.
