Tuonelaeläimet

Varoitus! Juonipaljastuksia!

Tuonelaisten maailmassa kerrotaan myyttistä tarinaa, jossa Pimeä ratsasti mustalla tammallaan niin lujaa, että sen kaviot löivät kipinää. Tämä tapahtui aikojen alussa. Yksi kipinä sytytti maailmanpuun oksaston tuleen. Tämän tapahtumaketjun seurauksena syntyivät kaikki pyhät tuonelaeläimet. Tämä kehyskertomus on minun keksimäni. Se on ennen kaikkea kunnianosoitus edesmenneen Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuulle ja siinä esiintyvälle kauniille runolle "Pimeä ratsastaa", jossa esiintyy personoitu Pimeä, joka ratsastaa mustalla tammalla. Maailmanpuu itsessään viittaa toki todelliseen mytologiaan.

Susi

Susi syntyi, kun yksi kipinä lensi Syöjättären kurkkuun ja hän sylkäisi sen virtaan. Siitä syntyi sudenkynsi, jonka virta kuljetti kauas Pohjolaan ja Tuonelan rajoille. Siellä Tuonen Akka raivokerta söi sen ja synnytti susilauman peräpäästään.

Suden syntytarinassa on elementtejä todellisesta suomalaisesta kansanperinteestä. Todellisissa kansanrunoissa suden synnyttäjäksi mainitaan monia eri hahmoja aina Neitsyt Marian isoäidistä Tuonen akkaan, Hiiden akkaan tai Syöjättäreen. Susi synnytetään usein erikoisella tavalla näiden hahmojen peräpäästä, mikä korostaa suden myyttistä alkuperää. Susi on perinteisesti mielletty noitien ja shamaanien apueläimeksi, jolla on vahva yhteys Tuonelaan. Itse tapahtumaketjun olen keksinyt itse, mutta taustalla on todellista perinnettä.

Sudet ja susien kantaisä Tuonelasusi ovat keskeisessä roolissa Teräsjäässä, Koukosieluissa ja novellissani Turja Tuonelasta, joka kertoo tuonelaisten esivanhemmista. Koukosieluissa kerrotaan, että Tuonelasusi on kahlittuna Tuonelan luisiin portteihin näkymättömällä ketjulla. Tämä on suora viittaus viikinkimytologiasta peräisin olevaan Fenris-susi myyttiin. Sen mukaan Fenris oli suunnattoman suuri musta susi, joka oli yksi veijarijumala Lokin jälkeläisistä. Tarinan mukaan Fenris-susi on kahlittu näkymättömällä ketjulla ja se pääsee irti vasta Ragnarökin eli maailmanlopun koittaessa. Tuonelasuden ulkonäkö pohjautuu pitkälti Fenris-suteen.

Kissa/Kipinätär

Kissa on syntynyt suoraan maailmanpuun hiilloksesta. Hiilloksesta kömpi esiin pieni tulinen kissa, Kipinätär, joka on kissojen kantaäiti. Kipinätär vaeltaa Tuonelan rajavesille etsimään nimeään. Kipinätär on myös tulen synty ja kaamoksen suojelijatar.

Kipinätär on päähenkilö lastenkirjassani Kaamoksen kissa, joka kertoo Teräsjään maailmasta ennen ihmisiä. Kipinätär esiintyy Teräsjäässä, Koukosieluissa ja novellissani Turja Tuonelasta, joka kertoo tuonelaisten esivanhemmista. Kipinätär pohjautuu todelliseen kansanperinteen olentoon. Kipinätär on todella Hiiden Akan tulinen kissa, jonka kerrotaan löytävän varastetut tavarat ja kiusaavan varasta niin kauan, että tämä palauttaa tavaran. Kipinättären syntytarina on kuitenkin minun keksimäni samoin kuin se seikka, että hän on kissojen kantaäiti.

Kissa on kenties tunnetuin noitien ja shamaanien apueläin todellisissakin myyteissä ja usein maagiseksi mielletty erityisesti pimeännäkönsä vuoksi.

Karhu

Karhun kerrotaan syntyneen, kun Pimeä kampasi tähtikammallaan hiuksiaan, mutta kampa lipesi hänen käsistään ja putosi maahan Hongattaren helmoihin, jossa se lopulta kasvoi karhuksi.

Tässä tarinassa lähes kaikki on minun keksimääni, mutta se viittaa todelliseen mytologiaan. Hongatar on todellinen kansanperinteessä esiintyvä karhujen synnyttäjä. Suomessa karhua on pidetty vanhastaan pyhänä eläimenä, jopa jumalan veroisena. Karhujen ajateltiin olevan kotoisin taivaalta ja karhunpeijaisissa oli mm. tapana asettaa karhun kallo korkeimman männyn runkoon, jotta karhun henki pääsisi takaisin alkukotiinsa taivaalle.

Karhujen kantaäiti tuonelakarhu esiintyy sekä Teräsjäässä että Koukosieluissa. Tuonelakarhu on ikimäntyjä pidempi musta karhu, jolla on punainen päälaki ja jonka turkissa kimaltelevat kaikki taivaan tähdet. Tämä ei ole oikea mytologinen olento. Todellisuudessa tuonelakarhu lainaa ulkonäkönsä lähes suoraan japanilaisen piirrosanimaatioklassikon Hopeanuolen akakabuto-karhulta - koska se oli minusta noin kymmenvanhana ehkä pelottavinta ja siisteintä, mitä olin koskaan nähnyt. Ainoa muutos, mitä tein oli, että liioittelin koossa (vain hieman) ja lisäsin turkkiin tähtiä viittauksena karhun mytologiseen taustaan.

Pöllö

Pöllön synnystä kerrotaan, että Pimeä loi pimeässä näkevät silmät kuunpalasista ja meni niihin nukkumaan. Sen jälkeen pöllö lennätti Pimeän takaisin alkukotiinsa yliseen Tuonelaan. Ajatus pöllön silmissä nukkumisesta esiintyy Kirsi Kunnaksen runossa, joka on koko tuonelaeläinten mytologian pohjana. Muuten taustatarina on täysin omasta päästä keksitty. Pöllö esiintyy lyhyesti Teräsjäässä ja pöllöjen kantavanhempi, vitivalkoinen valtava Tuonelapöllö Koukosieluissa. Tuonelapöllö on minun keksimäni olento. Tuonelapöllö kantaa siivissään ylisen Tuonelan voimia. Moniin myyttisiin lintuihin on liitetty ajatus taivaankannen kannattelusta, mutta tiettävästi ei pöllöihin.

Todellisuudessa pöllöllä ei ole kovin suurta roolia suomalaisessa mytologiassa. Suomalaisessa kansanrunoudessa ei todellisuudessa ole pöllön synnystä kertovia runoja. Sovelsin pöllön syntysanat Koukosieluihin korpin syntynsanoista. Muualla Euroopassa ja maailmalla pöllö on kuitenkin ikivanha viisauden ja tiedon symboli. Pöllöt on vanhastaan yhdistetty myös kuolleiden maailmaan.

Hauki

Teräsjäässä kerrotaan, että marrashauki eli haukien kantavanhempi on syntynyt Tuonelan mustasta mudasta ja ihmiskunta löytää sen suusta ensimmäistä kertaa tulen. Tämä tarina on osittain minun keksimäni. Viittaus tulen syntyyn on todellinen: todellisissa tulen syntysanoissa mainitaan punainen lohi, joka tuo tulen ihmisille suussaan. Marrashauki on myös todellinen myyttinen hauki, joka esiintyy suomalaisessa mytologiassa kuoleman enteenä. Koossa liioittelen huomattavasti, mutta usein marrashauki on mielletty jollain tavoin erikoiseksi ja poikkeuksellisen suureksi haueksi.

Hauki esiintyy lyhyesti Teräsjäässä ja marrashauki Koukosieluissa. Hauki on keskeinen shamaanin apueläin suomalaisessa mytologiassa. Suomalais-ugrilainen mytologia tuntee myös Tuonelan kaltaisen paikan, joka tunnetaan nimellä Hauensuoli.

Varis

Teräsjäässä kerrotaan, että Lempo muotoilee variksen lumesta ja maailmanpuun tuhkasta. Tämä on minun keksimääni tarina, jolla kuitenkin on taustansa mytologiassa. Varis on mielletty Suomessa sielunlinnuksi, joka on ennustanut kuolemaa ja jolla on ollut läheinen yhteys Tuonelaan. Suomessa etenkin korppi on mielletty Lemmon linnuksi. Viikinkimytologiassa korppien on ajateltu ylijumala Odinin viisaita tiedonantajia ja yhteydessä tuonpuoleiseen maailmaan.

Joutsen

Joutsen on syntynyt kesäyönä, kun kalman kaunis neito löysi yhden maailmanpuun oksista ja oksa muuttui hänen käsissään valkoiseksi. Tuosta oksasta kalman neito muotoili linnun kaulan, jota pitkin pystyi kiipeämään Tuonelaan ja lehdistä hän rakensi höyhenpuvun ja siivet. Joutsenen mainitaan myös kannattelevan koko taivaankantta selässään. Joutsenen kantavanhempi, myyttinen tuonelajoutsen kantaa siivissään talvea. Aihkin mainitaan kerran mananneen tämän valkean ja kuolettavan Tuonelajoutsenen sodassa Hämär'maata vastaan. Tuonelajoutsen esiintyy myös Koukosielujen loppukohtauksessa lyhyesti.

Joutseneen liittyvä mytologia on pitkälti minun keksimääni. Ainoa viittaus todelliseen joutseniin liittyvään mytologiaan on tarina siitä, että joutsen pystyy kurottamaan kaulansa Tuonelaan asti ja ajatus siitä, että joutsen kannattelee koko taivaankantta. Tuonelajoutsen on tietysti myös klassinen myyttinen eläin, jonka esimerkiksi Lemminkäinen kohtaa tunnetusti Kalevalassa. Perinteisesti tuonelajoutsen on toki musta.

Käärme

Käärmeen kerrotaan syntyneen Pimeän hiussuortuvasta, joka irtoaa, kun hän kampaa tähtikammalla hiuksiaan. Tämä on viittaus Kunnaksen runoon, eikä sillä ole todellista mytologista pohjaa. Todellisuudessa käärmeen on ajateltu syntyneen Syöjättären syljestä samaan tapaan kuin sudenkin. Viikinkimytologiassa esiintyy kuitenkin maailmanpuuta vartioiva suuri käärme, joka tässä on käärmeiden kantavanhempi louhikäärme. Käärmeen tehtävä maailmanpuun vartioijana viittaa siis todelliseen mytologiaan.

Naali

Naali on suden sukua ja syntynyt myös Syöjättärestä, mutta kynnet kulkeutuivat tuntureille, jossa Pakkanen puhalsi naaliin hengen.

Tämä on minun keksimääni mytologiaa. Naalilla ei ole todellisuudessa kovin suurta roolia suomalaisessa mytologiassa eikä esimerkiksi Suomen kansan vanhojen runojen arkistoista löydy naalin syntysanoja lainkaan. Saamelaismytologiassa naalilla on oma roolinsa esimerkiksi revontulien synnyttäjänä, mutta tämä naalin syntytarina ei liity siihen. Muuhun nimenomaan naaleihin liittyvään mytologiaan olen törmännyt hyvin vähän, joten se oli sitten keksittävä.

Naali esiintyy Teräsjäässä lyhyesti ja naalien kantavanhempi vitivalkoinen tuonelanaali mainitaan lyhyesti Koukosieluissa.

Kuikka

Kuikan kerrotaan syntyneen Näkin evästä, jonka hän katkaisi itse rikottuaan vahingossa viulunsa, joka oli hänelle rakkainta maailmassa. Näkki loi näin olennon, joka pystyi sukeltamaan hänelle uuden viulunkielen Tuonelasta asti. Tämä olento oli kuikka, joka sukelsikin Näkille uuden viulunkielen.

Tämä tarina on jälleen kerran minun keksimäni. Näkki on todellinen kansanperinteen olento suomalaisessa mytologiassa, mutta hänen ei kerrota luoneen yhtäkään vesiolentoa. Näkki on yleensä mielletty pahantahtoiseksi vedenhaltijaksi, joka yrittää houkutella ihmisiä hukkumaan. Näkkiin yhdistetään todella myös ylimaallisen kaunis soittotaito.

Suomalaisessa kansanperinteessä kuikka pystyy todella sukeltamaan Tuonelaan asti. Tästä syystä kuikka on mielletty maagiseksi linnuksi ja kaikkein voimallisimmilla tietäjillä oli tästä syystä mukanaan kuikan nahkasta tehty pussi, jossa he säilyttivät kaikkein tärkeimpiä taikakalujaan. Kuikka esiintyy pienessä roolissa Teräsjäässä ja isommassa roolissa Koukosieluissa. Koukosieluissa vilahtaa myös kuikkien kantavanhempi, hopeanhohtoinen Tuonelakuikka. Tämä on täysin fiktiivinen olento.

Lepakko

Lepakko syntyy hampaasta, joka irtoaa Pimeän suusta, kun hän haukkaa kuusta palasen. Loviatar synnyttää hampaasta lepakon. Heti syntyessään lepakko surmaa Loviattaren vanhimman, tautisen pojan Luuvalon. Siksi lepakko on parantajien tuonelaeläin.

Tämä on lähes täysin minun keskimääni mytologiaa. Joissakin Aasian maissa lepakkoon on liitetty parantavia voimia muinoin, mutta pääosin todellinen lepakkomytologia on vampyyritarujen värittämää ja lepakko on usein assosioitu paholaiseen. Loviatar on todellinen suomalaisen mytologian olento ja hänet mainitaan mm. yhdeksän alkusairauden synnyttäjänä. Lepakoita Loviatar ei kuitenkaan todellisuudessa synnytä. Suomalaisissa kansanrunoissa lepakko mainitaan sivumennen runossa, jossa maailma syntyy linnun munista "yölintuna", mutta kovin aktiivista roolia lepakolla ei ole ja Suomessa on ylipäätään vähän lepakoihin liittyvää mytologiaa.

Kurki

Kurki on syntynyt, kun kaunis hetteenhaltijatar löytää maailmanpuun oksan ja tekee siitä kurjen kaulan, jolla voi kurottaa Tuonelaan asti ja pitkät jalat. Hetteenhaltija on todellinen suomalaisen mytologian olento. Kurjen syntyyn tämä olento ei kuitenkaan todellisuudessa liity millään tavoin.

Kurkeen liitetään todella ajatus Tuonelan läheisyydestä ja kyky kurottaa kaulansa suoraan Tuonelaan. Aasialaisessa mytologiassa kurkea on myös pidetty pyhänä taivaankannen kannattelijana. Kurki mainitaan lyhyesti Teräsjäässä ja kurkien kantavanhempi tuonelakurki vilahtaa Koukosieluissa.

Rotta

Rotta on syntynyt maailmanpuun tuhkista ja sen häntä Näkin viulunkielestä. Kouko puhaltaa rottaan hengen.

Rottiin liittyvä mytologia on minun keksimääni. Useimmissa mytologioissa rottiin liitetään lähes yksinomaan negatiivisia piirteitä. Kouko on todellinen suomalaisessa mytolgiassa esiintyvä olento. Hahmo on melko epämääräinen ja yhdistyy ennen kaikkea kuolemaan ja pelottavaan toiseuteen. Rotta mainitaan lyhyesti Teräsjäässä ja rotan kantavanhempi tuonelarotta vilahtaa Koukosieluissa.