Mytologiset olennot

Varoitus! Juonipaljastuksia!

Keijut

Pohjolan keijut asuvat syvällä suon uumenissa. Ne ovat petoja, jotka haistavat veren. Ne nukkuvat kesäisin ja heräävät kaamoksen aikaan metsästämään. Ne ovat puiden pituisia, varjomaisia olentoja, joiden ruumiit ovat täynnä veitsiä. Ne ovat yhdyskuntaolentoja, joilla on yksi kuningatar, joka synnyttää aina uusia keijuja ja halkeaa aina kahtia synnyttämiensä keijujen painosta. Kuningatar ei koskaan poistu pesästä, joka on lähellä alista Tuonelaa. Hämär'maalla keijujen ajatellaan muistuttavan enemmän klassisia kiiltokuvia, mikä luo yhden keskeisen ristiriidan Pohjolan ja Hämär'maan välille ja estää heitä ymmärtämästä toisiaan.

Keijut muistuttavat varsin paljon suomalaisen mytologian keijuja, ennen kuin niistä tuli lastenkirjojen olentoja. Kansanperinteen keijujen ajateltiin kuuluvan kalmanväkeen. Kalmanväki taas kuvattiin todellisuudessakin puiden pituiksi, oudoiksi varjo-olennoiksi. Aasialaisessa mytologiassa tunnetaan myös keijutarinoita, joissa keijut muistuttavat vampyyreja - ne ovat syntyneet lapsensa surmanneiden äitien hengistä, joita heidän surmatut lapsensa kiduttavat tekemällä ne ikuisesti nälkäisiksi.

Sen, että niiden ruumiit ovat täynnä veitsiä olen keksinyt itse. Keijujen lisääntymistapa taas on kopioitu käytännössä suoraan termiiteiltä muutettavat muuttaen. Keijut ovat keskeinen myyttinen antagonisti sekä Teräsjäässä että Koukosieluissa. Keijut mainitaan myös novellissani Turja Tuonelasta.

Kalmanväki/kalmaperkeleet

Kalmanväki asuu Tuonelassa. Ne ovat kuolleita ihmisiä, jotka eivät ole kyenneet siirtymään eteenpäin ja joita kukaan ei enää muista maanpäällä. Ne päättävät saavatko tuonelaiset oman kehonsa loveen lankeamisen rituaalissaan vai jäävätkö he Tuonelaan. Kalmanväkeä on alisessa ja ylisessä Tuonelassa.

Alisen Tuonelan kalmanväki on vitivalkoisia, kummitusmaisia, kasvottomia olentoja, joilla on pitkät raajat. Ylisen Tuonelan kalmanväki taas muistuttaa suuria hyönteisiä, joilla on panssarit, ihmisen kasvot ja satoja silmiä. Ajatus Ylisestä ja Alisesta Tuonelasta pohjautuu suomalaiseen muinaisuskoon, jonka mukaan oli kolme maailmaa: ylinen, alinen ja keskinen. Alinen maailma oli Tuonela ja ylinen taivas. Mitään Ylistä Tuonelaa Suomen kansanperinne ei todellisuudessa tunne, tämä on minun keksimäni konsepti.

Kalmanväellä on esikuvansa suomalaisessa kansanperinteessä, mutta ne näyttävät kirjoissani hieman toisenlaisilta. Myyttinen kalmanväki on mustia ja puiden pituisia tai muistuttaa eläviä vainajia. Kansanperinteen kalmanväki kulkee ennen kaikkea hautausmailla ja voi tarttua myös mukaan. Ajatus siitä, että kalmanväkeä on puhuteltava tietyllä tavalla pohjaa todelliseen perinteeseen, kuten myös se, että kaikkein voimallisimmat shamaanit saattoivat langeta loveen ja kysyä heiltä tietoa. Todellisissa myyteissa kalmanväen kysymyksiin ei kuitenkaan koskaan saanut vastata, muuten ne veivät mukanaan. Ajatus siitä, että kalmanväki on kauan sitten kuolleita, unohdettuja ihmisiä pohjaa todelliseen perinteeseen.

Alisen Tuonelan kalmanväen ulkonäkö on pitkälti minun keksimäni. Ylisen Tuonelan kalmanväki sen sijaan lainaa ulkonäkönsä melko tarkalleen ilmestyskirjan enkeleiltä ja puhetapakin on paikoin lähes sanasta sanaan Raamatusta.

Yksisarvinen

Yksisarvinen on Koukosielujen pääasiallinen myyttinen antagonisti. Se mainitaan lyhesti myös Teräsjäässä. Voi kuulostaa yllättävältä, että yksisarvisen mytologiassa on varsin paljon pohjalla todellisia yksisarviseen liitettyjä tarinoita.

Yksisarvisesta tuli suloinen lastenkirjojen olento vasta 1800-luvulla. Alunperin ne olivat hurjia olentoja ja myöhemmin niihin yhdistyi ennen kaikkea kristillinen siveys. Tähän pohjautuu myös Koukosieluissa mainittu legenda, jonka mukaan neitsyt ja huora voivat yhdessä kesyttää yksisarvisen. Mytologian yksisarvinen tiettävästi kesyyntyy neitseellisen naisen läsnäollessa.

Yksisarvisen ulkonäössä pistän varsin paljon omiani, mutta en sentään täysin - varhaisella yksisarvisella oli todella leijonanharja. Muuten yksisarvisen ulkonäkö pohjaa pitkälti ilmestyskirjan enkeleihin samaan tapaan kuin Ylisen Tuonelan kalmaperkeleiden. Yksisarvinen on ennen kaikkea eurooppalaista traditiota, ei niinkään suomalaista.

Yksisarvinen linkittyy Koukosieluissa alkusairauksien syntyyn. Todellisuudessa näin ei tietenkään ole. Erilaisten alkusairauksien synty on kuitenkin myyteissä ympäri maailmaa tyypillinen aihelma. Yksisarvisen taustatarina varioi romanimytologian varianttia aiheesta. Pistän kuitenkin paljon myös omiani, jotta se sopisi tähän maailmaan. Jos todellinen tarina kiinnostaa, siitä voi lukea suhteellisen yleistajuisesti täältä.

Möhlykkä

Möhlykät ovat suloisia käpsyllisiä sieniä. Ne elävät etenkin vanhoissa metsissä pienissä yhteisöissä, niin sanotuissa möhlykkäreservaateissa. Ne kommunikoivat möhisemällä. Möhlyköitä esiintyy melko säännönmukaisesti kaikissa tuonelaisten maailmaan sijoittuvissa kirjoissani. Ne ovat itse keksimiäni olentoja eikä niillä ole tietääkseni mitään vastinetta missään myyteissä.

Staalo

Staalo tai stallu on saamelaisten mytologinen olento, tyypillisesti vahva, mutta tyhmä ihmisiä syövä jättiläinen tai peikko. Staalot mainitaan lyhyesti Teräsjäässä ja Melalossa. Pohjolassa on myös paikka nimeltä Staalotunturit.

Näkki

Näkki on todella suomalais-skandinaavisessa mytologiassa esiintyvä usein pahantahtoiseksi mielletty vedenhaltija, joka soittaa kauniisti viulua. Näkki mainitaan Teräsjäässä ja Koukosieluissa. Kummassakin se on huomattavasti hyväntahtoisempi kuin mytologinen serkkunsa. Näkki on todella mielletty sukupuoleltaan ambivalentiksi muodonmuuttajaksi ja sellaisena hän esiintyy myös kirjoissani. Pohjolassa on myös Näkkijärvi, jossa Näkki soittaa aina keväisin viuluaan.

Söpötin

Söpötin on ikimäntyjen mittainen hämähäkki, jolla on kokoonsa nähden pieni rusetti päässään. Hän esiintyy lastenkirjassani Kaamoksen kissa ja Koukosieluissa. Hänen mainitaan olevan Loviattaren lemmikki ja kuuluvan kalmanväkeen. Hän on nimensä mukaisesti yllättävän söpö ollakseen valtava hämähäkki.

Söpötin on minun keksimäni olento. Suomalaisessa mytologiassa ei todellisuudessa esiinny tietääkseni jättiläishämähäkkejä ja ne ovat tunnetumpia kauhuelokuvien kuvastosta. Jättihämähäkki ei ole kuitenkaan koskaan tietääkseni ollut näin söpö (eikä se johdu vain pienestä rusetista).