Ambrose Bierce: Pohjaton hauta ja muita groteskeja novelleja
Ambrose Bierce ja onneton nauru: kääntäjän sananen
Tutustuin Bierceen jo teini-ikäisenä ensimmäistä kertaa. Törmäsin divarissa hurmaavan nimiseen novellikokoelmaan Vanhempainmurhaajien klubi (Kustannus Oy Odessa, 1968, suom. Timo Tamminen.) Pakkohan viisitoistavuotiaan oli se ostaa. Lumouduin heti. Sikäli kuin minulta kysytään Bierce on hauskin mies ikinä. Nauroin monta kertaa ääneen kääntäessäni. Harvoin olen samaa tekstiä lukiessani sekä nauranut ääneen, että tuntenut aitoja kylmiä väreitä, mutta Biercen kohdalla näin on käynyt. Jos pitäisi kauhun saralla nimetä suurimpia kirjallisia vaikuttajiani, se olisi ehdottomasti Bierce.
Bierceä kääntäessäni olen tajunnut millainen kielellinen nero hän on - siis sen ohella, että hän on varmasti maailman ainoa kirjoittaja, joka pystyy kirjoittamaan vauvan korvan irtileikkaamisesta hysteerisen hauskasti. Samalla Bierce on nihilismissään niin hyytävän julma, että jättää kevyesti varjoonsa kenet tahansa nykypäivän kauhukirjailijoista, jotka rypevät keskiluokkaisissa pikku kauhuissaan. Bierce on kirjailija, jonka tuotannossa tiivistyy käsite onneton nauru - sellainen synkän nihilistinen nauru, jota nauretaan silloin, kun kaikki menee kauniisti sanottuna niin päin prinkkalaa, ettei jaksa edes itkeä enää, vaan on pakko nauraa.
Olisi vähättelyä kutsua Biercen huumoria sysimustaksi, mutta oikein muutakaan sanaa sille on vaikea keksiä. Timo Tamminen, joka on suomentanut aiemmin mainitun Vanhempainmurhaajien klubi -kokoelman kiteyttää Biercen tyylin tavalla, johon vaikea sanoa mitään vastaan:
"Biercen sysimustan sarkasmin rinnalla maineikkaimmatkin mustan huumorin klassikot alkavat tuntua teekkarihuumorilta; perinteinen kauhukirjallisuus raittiuskilpakirjoitusten tuottamilta esseiltä."
Kaikille Bierce ei missään nimessä ole. Hän ei todellakaan ole maailman helpoimmin lähestyttävä kirjailija edes kauhufanille. Mutta kauhufanin, joka ei vähästä hätkähdä, hän taatusti palkitsee.
Miten taaperoikäinen lapsi on päätynyt yksin keskellä yötä Blackburgin kylään, jossa tapahtuu outoja? Miten kuusivuotias poika selviää yksin pimeässä metsässä, kun sotaleikki muuttuu liiankin todelliseksi? Onko armeijaan karanneen pojan mahdollista saada anteeksiantoa vastapuolta kannattavalta perheeltään?
Pohjaton hauta ja muita groteskeja kauhunovelleja kokoaa yksiin kansiin Ambrose Biercen (1842–1914) vähemmän tunnettuja kauhunovelleja. Tarjolla on sysimustaa huumoria ja synkkää nihilismiä, ja novellien brutaalin armoton ihmiskuvaus viiltää syvältä nykylukijaakin.
Bierce oli kauhukirjailija ja kitkerä satiirikko, joka suomi ennen kaikkea oman aikansa tekopyhyyttä sekä oikeusjärjestelmän, poliitikkojen ja armeijan korruptoituneisuutta. Hän oli psykologisen ja groteskin kauhun mestari. Tässä kokoelmassa kuuluvat myös Biercen vakavampi puoli ja sisällissodassa traumatisoituneen, ihmisyyteensä uskonsa menettäneen miehen ääni.